Kuntta Aatelia Oy Kajaanista tekee kanervapohjaiset pihat ammattitaidolla koko Suomen alueella. Kanervapohjainen piha on luonnonmukainen, kestävä ja helppohoitoinen valinta, jolla tuot myös raikkaan palan metsän tunnelmaa lähellesi. Kanervapohjainen kuntta sopii erinomaisesti paitsi koti- ja mökkipihoille myös maisemointiin muissa kohteissa.
Kanervainen metsänpohjamatto eli kuntta sopii niin yksityisten kuin julkisten alueiden pintojen katteeksi. Monet valitsevat kuntan ennen kaikkea sen helppouden vuoksi. Kunttapiha on heti asennuksen jälkeen valmis, ja ruohonleikkuu jää historiaan! Myymme ja asennamme kunttaa ammattitaidolla omakotitalojen, rivitalojen ja vapaa-ajan asuntojen ympärille. Kunttaa menee myös esimerkiksi päiväkotien pihoille, liikenneympyröihin sekä maantieliuskoihin.
Kuntta käy erinomaisesti esimerkiksi jo ennestään metsäiseen pihaan viimeistelemään metsämaiseman koko alueelle. Suoran auringonporotuksen sijaan hieman varjoisampi paikka on sille mieluisin. Seuraksi sopivat havupuut, ja alppiruusut, atsaleat, hortensiat ja muut luontaisesti happaman maan kasvit.
Lue lisää kuntan asennuksesta!
Kolme syytä hankkia pihallesi kunttapohja
Helppohoitoisuus
Kuntta on helppohoitoinen ratkaisu. Sinun tarvitsee ainoastaan huolehtia kuntan riittävästä kastelusta.
Kuntta ei vaadi muuta kuin kastelua, etenkin juurtumisvaiheessa, sekä ajoittaista rikkakasvien kitkemistä. Kunttaa on ensimmäisinä kesinä kasteltava reilusti. Helteellä vettä annetaan useita kertoja viikossa. Jos kunttapiha tehdään syksyllä, kosteudesta on huolehdittava seuraavana kesänä.
Jos haluat jättää kuntan kastelun huoleksemme, hoidamme senkin sopimuksen mukaan. Kuntan toimitus, asennus, hoito-ohjeet – ja tarvittaessa kastelu – kuuluvat kokonaisvaltaiseen palveluumme.
Kun perusta on kunnossa, on kuntta yksi kestävimmistä pihakatteista. Se on myös ekologinen valinta: kunttaa ei kasvateta missään, vaan sitä nostetaan metsänhoitoalueilta. Pihan tai muun ulkoalueen katteena kuntta pääsee hyötykäyttöön!
Ekologisuutensa ja helppohoitoisuutensa vuoksi kuntta on erittäin suosittu ratkaisu piha- ja maisemointisuunnittelussa. Yhä useampi kotitalous, vapaa-ajanasunnon omistaja, taloyhtiö, yritys ja kaupunki valitsee kuntan. Anna meidän auttaa sinua tuomaan kuntta osaksi omaa ulkotilaasi!